Ajankohtaista

Kuntecin ajankohtaiset uutiset, nimitykset ja tiedotteet.

Kuntecin uutiset

Kuntecin toimitusjohtaja vaihtuu

Kuntec Oy:n toimitusjohtaja Ari Aho on irtisanoutunut ja päättää tehtävänsä yhtiön toimitusjohtajana 31.3.2020. Hänen seuraajakseen Kuntec Oy:n sekä FLÖR Kukka ja Puutarha Oy:n toimitusjohtajaksi on valittu Harri Kaunisto 1.4.2020 lukien.

 

– Koin, että nyt on sopiva hetki irtaantua Kuntec-konsernin tehtävistä. Yhtiö on käynyt läpi ison ja haastavan muutosprosessin, mutta nyt sen täytyy astua kehityskaaressaan vielä seuraavaan vaiheeseen. Haluan kiittää Kuntec Oy:n ja FLÖRin henkilökuntaa hyvästä yhteistyöstä, sinnikkyydestä ja ymmärryksestä vaikeassa muutosprosessissa, kertoo Ari Aho.

Aho on lupautunut hoitamaan käynnissä olevan yt-neuvottelukierroksen loppuun sekä olemaan mukana yhtiön liiketoimintojen rakenteellisen muutoksen selvittelytyössä tehtävänsä päättymiseen asti.

- Kiitämme Ari Ahoa hänen vuosien saatossa antamastaan merkittävästä työpanoksesta yhtiön hyväksi. Ari teki pitkän päivätyön Kuntecissa. Hänen sitoutumisensa kulloiseenkin tehtävään ja vastuullinen asioiden hoitaminen on ollut esimerkillistä. Toivotamme hänelle menestystä jatkossa uusissa tehtävissään talon ulkopuolella, toteaa yhtiöiden hallituksen puheenjohtaja Matti Markkula

Kuntec-konserniin uudeksi toimitusjohtajaksi yhtiön hallitus on valinnut Kuntec Oy:n nykyisen myyntijohtajan Harri Kauniston. Kaunisto siirtyi syksyllä 2019 Kuntec Oy:n palvelukseen VERTEK-konsernista, jossa hän on toiminut liiketoimintapäällikkönä ja tytäryhtiön toimitusjohtajana.Koulutukseltaan Kaunisto on insinööri.
 

Mahdolliset tiedustelut asiaan liittyen pyydetään osoittamaan:
Kuntec Oy

Hallituksen puheenjohtaja
Matti Markkula
040-5050856
matti@mattimarkkula.fi

Sivukartta